Vacklin Anders
Syntymäaika ja -paikka Österhaninge, Ruotsi, intiaanikesänä 1975
Asuinpaikka Herttoniemi, Helsinki Ammatti/koulutus Kirjoittaja, dramaturgi, kirjoittamisen opettaja Jäsenyydet Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat, Käsikirjoittajien Kilta, Suomen Tietokirjailijat, Women in Film & Television Finland, Naisten linja, Suomen Lasten- ja nuortenkirjailijat Muu kirjallinen tuotanto Kirjoja kirjoittamisesta, runoja antologioissa, näytelmiä ryhmässä, pari musikaalia, muutama mainos, yksi liveroolipeli |
|
Tuotanto
Sensored Reality
|
Aloitin kirjoittamisen lapsena, kun oli sanoinkuvaamattoman tylsä kesälomapäivä. Tarinoiden kirjoittaminen oli sekä seikkailua että leikkiä mielikuvituskaverien kanssa. Kirjoittaminen on tylsyyden vastakohta.
Kirjoitan koska mikään ei ole kiehtovampaa kuin minä itse ja toinen ihminen. Haluan katsoa maailmaa erilaisista näkökulmista. Kirjoittaminen onkin ennen kaikkea empatiaa. Lempihenkilöni on sellainen, jota vieläkin muistelen. Velho. Orpo punapää tyhjällä asemalla. Pyyhkeellä liftaaja. Vain lapsista koostuva etsiväryhmä. Tyttö talvisella preerialla. Salaperäinen Tama. Uusi oppilas Forksin pikkukaupungissa. Sormuksenkantaja. Ja ne kaikki Spoon Riveriin multiin haudatut piinatut sielut. Rakkain kirjani on alati muuttuva käsite ja se voi vaihdella tietokirjasta romaaniin, runokirjasta sarjakuvaan. Ensimmäinen kirjani oli Lumiukko, jota luin niin paljon, että se meni rikki. Suosittelen luettavaksi mitä vain mikä saa lukemaan. Suosittelen vain lukemaan. Maailmassa, jossa kenties luetaan vähemmän kuin aiemmin, erottuvat hyvällä tavalla ihmiset, jotka lukevat enemmän. Mielikuvitustani ruokin aloittamalla kirjoittamaan. Ja sitten yrittämällä olla ’ihminen’ työpäivän jälkeen, tekemällä niin sanottuja ’normaaleja ihmisjuttuja’. Kirjoittamisen lisäksi harrastan nyrkkeilyä naapureiden kanssa, käyn lenkillä Kivinokassa ja Viikin pelloilla, katselen liikaa Netflixiä ja pelaan yömyöhään videopelejä. Lempisitaattini on kenties tänä korona-keväänä (2020) Toni Morrisonin sanat: ”Pelottavina aikoina taiteilijat eivät saa vaieta. Se on juuri se aika, jolloin taiteilijat käyvät töihin. Ei ole aikaa epätoivoon, ei sijaa itsesäälille, ei tarvetta hiljaisuudelle, ei tilaa pelolle. Me puhumme, me kirjoitamme, me teemme kieltä. Näin sivilisaatiot paranevat.” |
