Järvinen Liisa Marjatta
Syntymäaika ja -paikka 10.01.1940 Lusi (Heinolan mlk, mummolan peräkammarissa)
Asuinpaikka Helsinki Oulunkylä (1965 lähtien edelleen); lapsuus ja nuoruus Hartolassa Ammatti/koulutus Teologina Oulunkylän seurakunnassa 1965-2003, josta pappina 1988 lähtien; freelance kirjailijana siinä sivussa. Koulunkäynti: 1947-1951 supistettu kansakoulu Hartolan Hotilassa, 1951-1954 oppikoulua Heinolan yhteislyseossa, 1954-1959 oppikoulua ja ylioppilaaksi Sysmän yhteiskoulussa; Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta 1959-1964; teol.kand., teol.maisteri, pappisvihkimys 1988, eläkkeelle 2003 (kappalaisen virasta) Jäsenyydet Suomen Nuorisokirjailijat ry 1978-, Suomen Kirjailijaliitto ry 1983-, Helsingin Suomi-Kreikka yhdistys 1995-, Sysmän Kirjakylä 1997-, Suomen Näytelmäkirjailijaliitto 2004-, Helsingin Kirjailijat HKHF (hallituksessa 2008-2009, pj:na 2010-2011), Larin-Kyösti Seura 2008 Muu kirjallinen tuotanto Aikuistenromaaneja, runoja, dokumentteja ja artikkeleita |
|
Yhteystiedot
Tuotanto
1970-
1980-
2010-
LASTEN JA NUORTEN KUUNNELMAT 1970-
1980-
NÄYTELMIÄ LAPSILLE
LISÄKSI
|
Aloitin kirjoittamisen jo lapsena. Keväällä 2015 ilmestyneessä runokirjassani Minä se niitty julkaisin yhden runon, jonka kirjoitin 10-vuotiaana. Kotitaloni vintiltä sahanpurujen alta löytyi sininen pikku vihko, jossa oli runojani ja piirroksiani kansakouluajalta. Ensimmäinen oikea kirjani ilmestyi 1972 nimellä ”Pää pystyyn, Leena”. Se sisältää paljon omia koulumuistojani ensimmäiseltä oppikouluvuodelta, kun asuin kortteerissa vieraassa kaupungissa ja kaikki oli uutta.
Kirjoitan koska se on aina ollut minulle omaa. Mielikuvituksen avulla voi lentää vaikka missä. Niin lapsena kuin nyt aikuisena. Vaikea selittää, mutta kirjoittaminen on kuin hengitystä. Hengittäminen pitää hengissä, niin kirjoittaminenkin. Lempihenkilöni on useimmiten se, joka on parastaikaa kynän kärjessä (nykyisin siis tietokoneen näytöllä). Usein on vaikea luopua siitä henkilöstä, jonka juuri on kirjoittanut eläväksi ja sitten hän sanoo ”hei” ja lähtee elämään omia aikojaan. Eräässä runossani sanonkin, että kirjailijan luontaisetuja on rakentamisen ilo ja purkamisen suru. Suosittelen luettavaksi Jhaa riippuu siitä minkä ikäinen olet – oikeastaan iästä riippumatta voisit lukaista vanhan kirjani ”Susi ulvoo Saanalla”, jonka kirjoitin jo 1977 ja jossa sijoitin joulukertomuksen Lappiin Saana-tunturin juurelle. Mielikuvitustani ruokin erilaisilla luonnon ilmiöillä. Niitä löytyy heti omasta pihapiiristä, mutta myös kauempaa. Nuorempana retkeilin mielelläni Lapissa, nyt aikuisena Kreikan saarilla. Missä tahansa luonto voi asettua ihmiselle kumppaniksi ja kertoa uusista asioista. Myös kirjat ruokkivat mielikuvitusta. Pidän paljon luonnonkuvauksista, vaikka jotkut kuulemma hyppäävät niiden yli. Kirjoittamisen lisäksi elelen eläkeläisen elämää. Asun yksin ja siksi on mukava pyrähtää silloin tällöin sukuloimaan. Tein elämäntyöni pappina ja vielä nytkin minua pyydetään silloin tällöin kastamaan tai vihkimään tai hautaamaan. Melkein joka sunnuntai käyn kirkossa, asun ihan kirkon vieressä. Varsinkin runsas ja korkeatasoinen musiikki viehättää minua kirkossa. Kreikan saaret ovat mielipaikkojani, mitä ulkomaan matkoihin tulee. Meri, vuoret… niissä on sellaista, mitä ei ihan koti-ikkunasta näe. Lopuksi vielä pikku runo kirjastani Minä se niitty (2015):
Aurinko kurkisti tänään pitkän pimeän jälkeen maiseman yli ja ikkunoista sisään. Minä pistin levyn pyörimään ja itseni lattialle. Aurinko tanssitti. |
