Satu Reinikainen

Satu Kristiina Reinikainen os. Virtanen

Sadun tarinani alkoi juhannuksen aikaan v.1972, kun synnyin Koskenpäälle Kovalan taloon. Kaupunki oli tuolloin nimeltään Jämsänkoski, joka nyttemmin kuuluu Jämsään. Lapsuuteen kuuluivat leikit pienempien sisarusten kanssa sekä maalaistalon työt ja niiden myötä mitä moninaisimmat eläimet, lehmistä kalkkunoiden kautta aina kesyyn Kalle-harakkaan.

Koulu toi mukanaan maalaistytön elämään aivan uuden maailman. Kirjainten, sanojen, lauseiden ja tarinoiden maailman. Siitä pitäen kirjat ovatkin kuuluneet irrottamattomasti minuun. Kesäisin kiipesin lukemaan suuren pihakoivun oksanhankaan ja talvisin käperryin kirjoineni tuvan leivinuunin päälle. Taisin koluta pienen kylän kirjaston hyllyt läpi jo ennen yläasteikää.

Nykyisin perheeseeni kuuluvat mieheni Kimmo, sekä lapset Sara (-95) ja Samu (-97). Monien muuttojen jälkeen kotimme löytyy Tampereen kupeesta, Nokialta. Oman perheen lisäksi erityisen tärkeitä ihmisiä ovat kummilapset ja ”täditettävät”.

Asuessamme taannoin ”maailman suurimmassa kylässä” eli Saksan Münchenissä aloin kirjoittaa tarinaa Jaakosta. Silloin en vielä tuntenut Tiipattaa, mutta Jaakon mukana Tiipatta putkahti tarinaan ja sitä myötä meidän perheemme elämään. Nykyisin Tiipatalla on oma kummitätikin ja monta monituista pientä ja suurta ystävää. Tiipatta, Jaakon kaveri on ensimmäinen lastenkirjani. Se ilmestyi syksyllä 2004.

Tarinoiden kirjoittaminen on minusta hurjan kivaa ja jännittävää. Aina ei arvaa, kuka seuraavalla rivillä putkahtaa mukaan tarinaan, kun mielikuvitus ottaa vallan. Kerrankin leikkimökin katolla seisoi lohikäärme. Seisoi vain ja jutteli kaikenlaista. En edes itse heti nähnyt sitä, kuulin vain sen äänen. Myöhemmin tutustuimme ja kirjoitin sen seikkailuista monta hauskaa juttua.

Kirjoitan lapsille ja vähän aikuisillekin. Lopputuloksena on pitkiä ja lyhyitä tarinoita, joista osa unohtuu tietokoneen uumeniin. Löytyypä joukosta jokunen runokin. Kirjoittamani tarinat ovat totta ja satua niin suloisesti sekaisin, etten lopulta aina itsekään tiedä mikä osa on mitäkin. Lenkillä vastaan tullut hassun näköinen setä saattaa tietämättään päätyä kirjan sivuille tai ikkunan takana vilahtanut orava saada nimen, loikata mukaan tarinaan ja alkaa puhua.

Aina kirjoittaminen ei suju tai huvita. Silloin haudutan suuren kupillisen teetä ja käperryn nojatuolin nurkkaan lukemaan. Luenkin melkein mitä vain; lastenkirjoja, nuorten kirjoja, dekkareita, romaaneja, tietokirjoja. Samaan aikaan voi olla kesken vaikka kuinka monta kirjaa. Stephen King on sanonut kirjassaan Kirjoittamisesta: ”Jos sinulla ei ole aikaa lukea, sinulla ei ole aikaa eikä työkaluja kirjoittaa.” Se on mielestäni viisaasti sanottu.

Ajattelen, että suurin saamani lahja on elämä itse. Siitä kun muistaisi nauttia tänään ja huomenna, niin kurjinakin päivinä riittäisi mukavaa ajateltavaa.

Kuva: Anne Nisula

Yhteystiedot

satureinikainen( a t )gmail.com
www.tiipatta.fi

Lukunäyte

Teoksesta Tiipatta ja Herneprinsessa, Mäkelä 2006