Leena Ravantti

ammatti: pappi perhe: mies ja 4 aikuista lasta, 1 lapsenlapsi

Löysin tien runojen kirjoittamiseen jo pikku tyttönä. Lapsuudenkodissani musisoitiin paljon ja nautin kovasti esim. pianokappaleista, joita isommat sisarukseni soittivat. Eräässä soittovihkossa oli pieni, kaunis J.S.Bachin kappale ja sen vierellä maalaus, jossa kuvattiin Bach sulkakynineen sävellystyössä ja perhe siinä kotoisesti ympärillä. Tämän kaiken inspiroimana kyhäsin (noin 8-9 vuotiaana) lastenhuoneen nurkkaan pahvilaatikosta kirjoituspöydän, otin kynän ja paperilehtiön ja aloin leikkiä suurta säveltäjämestaria. Kun en kuitenkaan oikein tiennyt, miten siihen paperille sävelletään, rupesin kirjoittamaan runoa tontusta. Runo syntyikin aika helposti ja kun kaikki sitä sitten ihastelivat, innostuin kokeilemaan toistekin. Niin syntyi runo toisensa jälkeen milloin suklaapaperin valkealle puolelle, milloin kouluvihkoista repäistyihin paperipaloihin. Noita liikuttavia kyhäelmiä minulla on vieläkin tallella aika moinen nipullinen.

Vuosien varrella runoharrastus on tuottanut kolme lastenrunokirjaa, laulu- ja virsitekstejä sekä runoleikkejä lapsille. Itse sävellettyjäkin lauluja on ehtinyt syntyä ja julkaistu eri hengellisten laulujen kokoelmissa.

Koska jo työni puolesta joudun kirjoittamaan paljon, on runoileminen minulle vain tuollainen sivussa kulkeva kutsumus, johon väkisinkin jää vähemmän aikaa. Jotta runoja syntyisi, tarvitsen yleensä sen, että tietoisesti asetun kirjoittamaan, etsimään vauhtiin pääsyä. Joskus kyllä jokin tapahtuma tai mieleen tullut hauska sana tai riimi alkaa synnyttää runoa vaikka kesken kävelylenkin tai soppakauhaa käännellessä, mutta harvemmin niin. Inspiraation kirvoittajiksi otan silloin tällöin esille kuvia tai postikortteja, joita olen kerännyt talteen siksi, että olen nähnyt niissä jotain mielikuvitustani innoittavaa. Aika monet runoistani ovat saaneet alkunsa kuvan tai siinä näkemäni pienen yksityiskohdan pohjalta.

Lapsille kirjoittamisessa on mielestäni monta kiehtovaa puolta. Siinä voi ihan vain hassutella ja leikkiä sanoilla ja toisaalta myös herättää ajatuksia ja auttaa lukijaa uusien oivallusten tekemisessä.

Voi puhua tärkeistä asioista sadun ja kuvittelun keinoin Voi rikastaa kieltä, antaa uusia sanoja. Kun sisältö puetaan runon muotoon, tulee lisänautinnoksi runon musiikki, rytmi ja soivat riimit. Ne parhaimmillaan auttavat siinä, että runo jää mieleen, puhuttelee ja tuo iloa ehkä pitempäänkin. Runosta voi aina joku tehdä myös laulun, sekin on hauska asia.

Minusta on hienoa, jos lapsille ominainen leikkimieli voisi säilyä ja olla elämänmittainen asia. Sitä puolta lukijoissani – ja myös itsessäni – tahdon runoillani ruokkia.

Yhteystiedot

Osoitteeni on :Vanha Turuntie 45 E 52, 02940 Espoo,
sähköpostini: leena.ravantti( a t )kolumbus.fi

Lukunäyte

Tuotanto

Tule mukaan mummikulta, Gummerus 1979

On jänis pensaassa sykkyrällä, Gummerus 1981

Ketunhäntä kainalossa, Lasten keskus 2005