Tuija Lehtinen (myös nimellä: T.H Lehtinen)Olen jousimies mallia 1954. Syntynyt olen Helsingissä, kouluni käynyt Kuopiossa, opiskellut Oulussa ja vuonna 1985 palasin taas pääkaupunkiseudulle.
Koulua käydessäni en haaveillut kirjailijan ammatista. Olin hyvä aineiden kirjoittaja, kun sain kertoa satuja ja tarinoita, mutta vapaa-ajalla en rustannut runoja enkä purkanut sydäntäni päiväkirjan sivuille. Lempiharrastukseni oli lukeminen, ja minulle maistui kaikenlainen kirjallisuus. Vaikka samastuin kirjoittamisesta haaveileviin tyttöihin, en silti saanut heiltä kirjoittamistartuntaa. Oli paljon mukavampi ahmia toisista kertovia tarinoita kuin kirjoittaa itse. Lukion alkaessa kirjoittaminen alkoi maistua puulta, sillä äidinkielenopettaja vaati täysin asiapitoisia tekstejä, ja se oli minulle vaikea paikka. Niinpä ylioppilaaksi päästyäni olin varma, että kirjoittaminen ei kuuluisi elämääni muuta kuin pakollisten tutkielmien muodossa. Aloin opiskella matemaattisia aineita ja kuvittelin päätyväni tutkimustyöhön.
Toisin kuitenkin kävi.
Jossain vaiheessa tilastot eivät enää kiinnostaneet, ja miettiessäni, mitä tekisin isona, näin lehdessä ilmoituksen rakkausnovellikilpailusta. Osallistuin siihen kahdella novellille, joista toinen sijoittui palkinnoille ja toinenkin otettiin kilpailun järjestäneeseen lehteen julkaistavaksi. Päätin kokeilla kirjoittamista jonkin aikaa, ja sillä tiellä olen yhä.
Aloitin novelleilla, jatkokertomuksilla ja erilaisilla sarjoilla lukemistolehtiin ja tein sitä päätoimisesti nelisen vuotta. Sitten sain aikaan ensimmäisen romaanini, Rosan talo (1984), joka oli rakkausromaani aikuisille. Se oli ensimmäinen kovakantinen teos. Aikuisromaaneja on tuotannossani yli kaksikymmentä, ja ne ovat humoristisia ja pientä jännitystä sisältäviä teoksia.
Ensimmäinen nuortenromaanini oli Enkelinkuvia hiekassa (1986). Sen ilmestymistä jännitin suuresti, sillä jos nuoret eivät olisi pitäneet siitä, vaan ajatelleet, että taas joku keski-ikäinen täti tahtoo neuvoa ja opettaa nuoria, miten pitää käyttäytyä hyvin, olisin tuskin kirjoittanut toista nuortenkirjaa. Onneksi Enkelinkuvista pidettiin ja päätin jatkaa myös nuortenkirjapuolella.
Olen kirjoittanut sekä yksittäisiä nuortenkirjoja että sarjoja. Päähenkilöinä on niin tyttöjä kuin poikia. Kirjoissa vallalla on optimismi, mustan huumorin sävyttämä itseironia ja huumori muutenkin. Tottakai ongelmia ja kriisejä tulee eteen, mutta en ryve niiden syövereissä, vaan johdatan päähenkilön eteenpäin elämässä.
Aiheita otan tästä päivästä, varastan kaikkea näkemääni ja kuulemaani ja sovellan niitä ominaisuuksia keksimilleni henkilöille. Mielikuvitus lisäilee tapahtumia ja henkilöitä tarpeen mukaan niin, että kaikki kirjoissani on kuitenkin minun keksimääni, eikä kukaan oikea ihminen voi löytää sieltä itseään.
Olen päätoiminen kirjailija. Vapaa-ajalla luen edelleen paljon, pidän teatterista, taiteesta, matkustamisesta ja tietenkin perhe on minulle se tärkein. Miehen lisäksi perheeseen kuuluu tytär ja poika sekä vaihteleva määrä lemmikkejä koirista akvaarion kaloihin.
Kirjoittaminen on minulle ilo ja nautin työstäni suuresti.
Luettelon Tuija Lehtisen aikuisille kirjoitetuista kirjoista löydät täältä.
Lähteitä:
Grünn, Karl: Tuija Lehtinen. Teoksessa: Heitä luetaan! Toim. Olli Hakkarainen ja Kari Vaijärvi. - Kustannus-Mäkelä 1990, ss. 46-50.
Lehtinen Tuija, Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 1-3, toimittanut Ismo Loivamaa, BTJ-Kirjastopalvelu
Lehtinen, Tuija: Enkelinkuvia varpaiden välissä. Teoksessa: Rivien välistä. Toim. Ismo Loivamaa et al. - Cultura 1990, ss. 81-87.
Lehtinen, Tuija: Lehtinen, Tuija. Teoksessa: Nuorten suosikkikirjailijat kautta Plätän. Toim. Kari Hatanpää ja Marketta Härkönen. - Suomen nuortenkirjaneuvoston osasto 1995, ss. 33-37.
Lehtinen, Tuija: Roskisprinssi. Teoksessa: Lukemisia nuorille. Toim. Ismo Loivamaa. - Kirjastopalvelu 1992, ss. 80-82.
Lehtinen, Tuija: Tabut ja nuortenkirjailija. (Lisäksi haastattelu) Teoksessa: Luovaa iloa. Nuorisokirjailijoiden vuosikymmeniä. Toim. Ismo Loivamaa. - Suomen nuorisokirjailijat 1996, ss. 24-29. |
Yhteystiedot
Osoite: Palomäentie 13 B, 02730 Espoo
Sähköposti: tuileh(at)netti.fi Lukunäyte
Teoksesta Blondi jyrsijä Tuotanto
Enkelinkuvia hiekassa, Otava 1986
Mun ystävä Rufus, Otava 1987
Joka kimma sen tietää, Otava 1988
Siivet varpaiden välissä, Otava 1989
Vaniljasyndrooma, Otava 1990
Koko, Konkka, Ronkka ja Rusina, Otava 1991
Roskisprinssi, Otava 1991
Minun veljeni Jon, Otava 1992
R.I.P, Otava 1993
Ikkunaprinsessa, Otava 1994
Siskokullat, Otava 1995
Kundi kesätukkainen, Otava 1996
Asvalttisoturi, Otava 1997
Sara@crazymail.com, Otava 1998
Nottingham kesällä kello 6, Otava 1999
Poika nimeltä Iines, Otava 2000
Sara ja levottomat jalat, Otava 2001
Kundi kuin kameleontti ja muita muodonmuutoksia, Otava 2002
Ihan pihalla, Otava 2003
Tanja Tavis, Jäkälärinteen 9D, Otava 2004
Mopo, Otava 2005
www.liisanblogi.net, Otava 2006
Traktori, Otava 2007
Blondi jyrsijä, Otava 2008
Missä olet, Sara?, Otava 2009
Piiitkä jäähy, Otava 2011
Dibitassut ja kaktusplaneetan kissakuningatar, Tammi 2012
Pesää!, Otava 2012
Nappikaupan naiset, Otava 2009
Kolme miestä netissä, Otava 2010
Mirkka ja riparikesä, Otava 1987
Mirkka lukiolainen, Otava 1988
Mirkka ja Amerikan reissu, Otava 1989
Mirkka ja ratkaisujen kesä, Otava 1990
Mirkka ja Masan metkut, Otava 1991
Masan eläinhotelli, Otava 1992
Mirkka ja Masan yksityinen juttu, Otava 1993
Mirkka, Masa ja Miss Usa, Otava 1994
Mirkka, Masa ja suuri rakkaus, Otava 1995
Mirkka, Masa ja uudet tuulet, Otava 1996
Mirkka melkein 16 (yhteisnide osista 1 ja 2), Otava 2000
Mirkka kesäkuumalla (yhteisnide osista 3 ja 4), Otava 2001
Mirkka ja mahdoton Masa (yhteisnide osista 7 ja 8), Otava 2003
Mirkka ja Masan tempaukset (yhteisnide osista 5 ja 6), Otava 2003
Mirkka ja Masa pyörällä päästään (yhteisnide osista 9 ja 10), Otava 2004
Janne ja sammakkoklaanin kosto, Otava 1994 (Nimellä T.H Lehtinen)
Janne ja kellarihirviö, Otava 1995 (Nimellä T.H Lehtinen)
Janne ja lumiliskot, Otava 1996 (Nimellä T.H Lehtinen)
Janne ja tyrmäävä maalitykki, Otava 1997 (Nimellä T.H Lehtinen)
Janne ja ryöstäjäjänis, Otava 2000 (Nimellä T.H Lehtinen)
Laura, kultatukka, Otava 1997
Rakas Laura, Otava 1998
Laura menopäällä, Otava 1999
Laura ystäväni, Otava 2000
Laura kielikurssilla, Otava 2001
Laura ja Akun tehdas, Otava 2002
Laura sydän syrjällään, Otava 2003
Laura kesätöissä, Otava 2004
Laura pitääpintansa, Otava 2005
Laura, sua kaipaan, Otava 2006
Ystävänpalvelus, Otava 1999
Talo numero 13, Otava 2000
Kolmas mies vasemmalta, Otava 2001
Mahdoton yhtälö, Otava 2002
Kutsumaton vieras, Otava 2004
Viimeinen keikka, Otava 2005
Futiskesä, Otava 2003
Futistähtiä, Otava 2004
Futiskuvioita, Otava 2005
Futismestarit, Otava 2006
Rebekka tarttuu toimeen, Otava 2007
Rebekka ja kesäprinssi, Otava 2007
Rebekka ja talven taikaa, Otava 2008
Rebekka, konnankoukkuja ja koiruuksia,, Otava 2009
Rebekka - Tähtityttö, Otava 2010
Rebekka, mansikoita ja morsiusneitoja, Otava 2011
Rebekka, yllätysten ysi,, Otava 2012
Rebekka, tuulimyllyjä ja tulppaaneja, Otava 2013
Karting Team Vintiöt, Otava 2008
Hanaa, Vintiöt!, Otava 2009
Vauhdin huumaa, Vintiöt!, Otava 2010
Voitto kotiin, Vintiöt!, Otava 2011
Sirkuskoira Rico, Otava 2012
|