Heikki Niska

Synnyin 7.11.1961 Kalajoella. Sain koulussa ensimmäisen kiiltokuvan Ö:n kohdalla, tarina kertoi pöllöistä. Lukemaan opittuani luin saunan lauteillakin, erityisesti Grimmin sadut olivat mieleeni. Olin aika yksinäinen ja arka lapsi, viihdyin luonnon helmassa. Tuijotin jokirannassa jäälohkareita ja ihailin niiden kimallusta, halusin kaivautua niiden sisään. Piilosilla istuin viinimarjapensaassa ja tuijotin marjoja, jotka hehkuivat valon osuessa niihin. Muistan myös pääskysistä raskaat puhelinlangat ja kultaiset viljapellot. Eläimet olivat rakkaita, kissoja oli aina. Lehmät olivat ilmeikkäitä ja ystävällisiä, kun karja-auto tuli olo oli pari päivää haikea.

Koulussa kirjoitin hurjia aineita. Eräskin aine kertoi noidan verellä maalatusta talosta. Mitäköhän nykyopettajat sanoisivat moisesta? Keskikoulussa oli myös innostava opettaja, joka ei pakottanut kirjoittamaan asia-aineita. Kerran saimme tehtäväksi kirjoittaa runon tai laulun. Olin kai ainoa, joka teki tehtävän. Arkana en sitä esittänyt, mutta kipinä kirjoittamiseen jäi.

Kouluttauduin kokiksi. Ajattelin, että nyt aikuistun ja jätän runoilut sikseen. Kohtalo, vai mikä lie, päätti toisin. Työkaveri pyysi minua mukaansa kirjoittajakurssille. Sain siellä positiivista palautetta ja aloin kirjoittaa tosissani. Aikuisena olin entistä yksinäisempi. Vuodatukseni pursusivat elämän tuskaa ja pahaa oloa, mahtipontisiakin runot olivat.

Esikoiskokoelmani ilmestyi v. 1987. Pitkään aikaan en oikein pystynyt kirjoittamaan mitään. Kohtalo puuttui taas peliin. Eräs ystäväni näytti minulle lastenrunonippuaan, joka sysäsi mielikuvitukseni liikkeelle. Minä pöllö luulin, että lapsille kirjoittaminen on helpompaa kuin aikuisille runoilu. Ensimmäiset lastenrunoni olivat aika kömpelöitä, rytmi oli hukassa, menoa ja meininkiä niissä oli sitäkin enemmän.

Vuosien saatossa olen kirjoittanut runoja aikuisille ja lapsille, osa tuotannostani on kirjoitettu rakkaalla keskipohjanmaan murteella. Sekalainen ja värikäs tuotantoni sisältää myös haikuja ja lyhytproosaa. Aikojen saatossa runoni ovat muuttuneet rytmikkäämmiksi ja laulullisemmiksi. Ammennan usein maaseudusta ja lapsuuden luonnosta, vaikka kaupunkielämäkin on tullut tutuksi (asuin Helsingissä lähes 25 vuotta). Työskentelin lähes 30 vuotta ravintolakokkina, sekin toden totta näkyy runoissani, sekä tarinoissani.
Kotioloissa olen aika vallaton. Keksin lauluja, joita hoilaan kovalla äänellä, samalla taon kattilan kansia yhteen. Lapsille kirjoittaessa saan leikkiä, tulen itsekin iloiseksi. Makaan usein sängyssä, kun alan kirjoittaa. Makuulla vapaudun järjen (jos sitä minulla on) kahleista. Istuessani menen kipsiin. En tiedä mistä runoja pulpahtaa tai miksi kirjoitan. Olen utelias elämälle ja ihmisille. Monen kirjailijan tavoin olen tarkkailija.

Joskus runot syntyvät automaattikirjoituksella, joskus juutun johonkin sanaan tuntikausiksi. Jotkut pitävät kirjailijoita laiskoina, vaikka työskentelemme silloinkin kun emme kirjoita. Kerran yritin jättää aivot narikkaan ja lähdin kävelylle. Kuinka ollakaan tulin torille ja kuljin perunakojun ohi. Siitä syntyi Lukunäytteen runo.

Olen Suomen nuorisokirjailijoiden, Suomen Kirjailijaliiton, sekä Pirkkalaiskirjailijoiden jäsen.

Lähteitä:

Koski, Mervi: Niska, Heikki. Teoksessa kotimaisia lastenlyyrikoita, 2003, BTJ Kirjastopalvelu, ss. 240-246.

Loivamaa, Ismo: Niska, Heikki. Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 6, 2009, BTJ Kirjastopalvelu, ss. 82-85.

Yhteystiedot

P. 044 507 1161
heikki.niska( a t )saunalahti.fi

Lukunäyte

Teoksesta Kokoelmasta Satakieli ja lakaisukone, Tammi, 2008

Tuotanto

Nukunausta Nekkulaan, Elävien runoilijoiden seura 1994

Pitäkää kiinni hatustanne!, Ihme Oy 1998

Satakieli ja lakaisukone, Tammi 2008

Taikakissan värit,, WSOYpro, Oppi ja ilo-sarja 2010

Yrren avaruusmuodot, WSOYpro, Oppi ja ilo-sarja 2010

Peikkovaara, Tammi 2011