Liisa Lauerma

Olen Liisa Lauerma ja synnyin Hämeenlinnan Höyhensaarella marraskuussa 1962. Lapsuuteni asuin maalaiskansakoululla Hattulassa. Koulun ruokala muuntui mutkattomasti kirjastoksi kun keltalakatut kirjakaapit avasivat ovensa. Hyllyiltä paljastuivat Viisikot, Tarzanit, Anni Swanit ja muut ahmintaansa odottavat seikkailu- ja tyttökirjat. Ensimmäinen tapaamani oikea kirjailija oli Susikoski-dekkareita kirjoittanut Mauri Sariola. Hänkin oli asunut lapsena samalla koululla ja kävi välillä tervehtimässä. Hoidin Hippu-kania ja ajoin isoveljen mopon tarakalla metsäpolkuja. Soitin ahkerasti pianoa ja keikkailin tämmääjänä kansanmusiikkiyhtyeissä. Musiikkiopistomatkat kuljin isän kyydissä vihreällä rättisitikalla. Sitikan pehmeä hyrinä on edelleen yksi lempiääniäni.

Hämeenlinnan tyttölyseolaisena kaupunginkirjasto kutsui. Muistan kauniin pyöreän kirjastosalin, mutta tuolloin en tiennyt vierailevani entisessä ortodoksikirkossa. Koulumatkoilla körötin linja-autolla Hämeen Härkätietä, mutta vasta myöhemmin kunnolla tajusin, että vanhaa pyhiinvaellusreittiä pitkin siinä mentiin. Historian ymmärrykseni koheni, kun opiskelin Helsingissä Suomen historiaa, kansatiedettä ja musiikkitiedettä. Suuren kaupungin kulttuurin lihapadat porisivat ja sille tielle jäin.

Kuitenkin vasta Lasten museo-oppaan tehtyäni tunsin itseni ensi kertaa kunnolla kotiutuneeksi pääkaupunkiseudulle. Tutustuminen museoiden kautta paikalliseen historiaan ja historiallisiin perheisiin sen teki. Valppaana ja uteliaana retkiseurana kirjaa tehdessäni olivat omat lapseni ja heidän ystävänsä. Toinen kotiutumisen askel oli pääkaupunkiseudun kirkoista kertova Enkelikirkko, jossa kerrotaan eri ikäisistä pyhätöistä. Esimerkiksi Vanhasta kirkosta, jonka ohi Bulevardia pitkin isoisoisänikin kopsutteli pika-ajurinrattaillaan monen monet kerrat. Kirjojen tavoitteena on nostaa kaupunkikuvasta esiin uusia maamerkkejä tuttujen tavaratalojen, asemien ja hampurilaisbaarien rinnalle ja tarjota historian eri kerrostumien löytämisen yllätystä ja iloa. Museoperheet kutsuvat kyläilemään ja kirkkojen ovet ovat auki aistimaan pyhän kosketusta. Villeissä pilleissä eli lasten urkukirjassa ollaan musiikin maailmassa: rakennetaan Bertta-urkurin kanssa urut, soitetaan ja sukelletaan vähän jännittävän soittimen sisäänkin. Kirjojeni lämminhenkisen humoristiset kuvitukset on tehnyt Ismo Rekola.

Lasten tietokirjoja olen kirjoittanut päivätyön ohessa. Musiikkikorkeakoulun suunnittelijana olen saanut katsoa musiikin tekemistä ikään kuin kulisseista. Pidän kovasti lukemisesta, musiikista, nukketeatterista ja nykysirkuksesta. Uskon historian tuntemuksen maadoittavaan ja hyvää tekevään voimaan ja olenkin innokas aikamatkailija. Myös suvun vanhat tarinat kiehtovat. Vaarin mukaan mummulan järven takaisilla kallioilla asuivat jättiläiset. Mummut ja vaarit ovatkin erinomaisia oppaita entisaikojen elämään, jolloin moni asia oli jännittävästi ihan toisin kuin tänä päivänä. Näistä sukutarinoista haluaisin vielä kirjoittaa.

Asun lasteni Tuomaksen ja Maarian, mieheni Askon ja pippurisen Elsa-westien kanssa Espoossa. Sisämaasta tulleena nautin nykyisen kotiseutuni merellisyydestä ja merentakaisten maailmojen aavistuksesta.

Anne Nisula

Yhteystiedot

liisa.lauerma( a t )elisanet.fi
Makslahdentie 19 F 19, 02140 Espoo

Lukunäyte

Teoksesta Villit pillit – lasten urkukirja. Lasten Keskus 2007

Tuotanto

Tiikerinmetsästäjän koti ja muita tarinoita – Lasten museo-opas, Edita 2000

Enkelikirkko ja muita kirkkotarinoita, Edita 2002

Villit pillit – lasten urkukirja., Lasten keskus 2007

Sukuseikkailu, Lasten keskus 2011