Paula Moilanen

Synnyin Kokkolan Lohtajalla juuri silloin, kun radiossa julistettiin talvisodan välirauha eli kello 11. Siksi suku aikoi ristiä minut Rauhaksi. Isäni ennen kaatumistaan talvisodassa oli kirjoittanut äidilleni, että jos tyttö tulee, pane hänen nimekseen Paula. Onneksi isän tahtoa kunnioitettiin, sillä minä en todellakaan ollut mikään rauhallinen neito. Olin pikemminkin poikatyttö, joka seikkaili mieluusti serkkupoikien kanssa ympäri kylää, merenrantoja ja metsiä. Serkut muistavat, että minä olin se porukan kepposten keksijä.

Kirjailijat kertovat usein, että he ovat jo nuoruudestaan lähtien kirjoittaneet runsaasti kertomuksia tai runoja pöytälaatikkoon tai vähintäänkin päiväkirjaa. Minä luin mieluummin kuin kirjoitin. Ei minusta olisi varmaan koskaan kirjailijaa tullutkaan, jollei minua aikanaan olisi pyydetty oppikirjoja suunnittelemaan ja kirjoittamaan. Yli kahdenkymmenen vuoden ajan opetin koulussa ensimmäisestä kuudenteen luokkia. Oppilaat saivat kokeilla uusia äidinkielen oppikirjoja jo käsikirjoitusvaiheessa. Jos heistä jokin juttu tai tehtävä oli tylsä tai huono, se joutui armotta roskakoriin. Työryhmän jäsenten oli myös pakko oppia kirjoittamaan monenlaisia tekstejä.

Koulumme kirjastonhoitajana ja opettajana huomasin, että lapsille ja nuorille kirjoitettuja suomalaisia ja opetussuunnitelmiin sopivia tietokirjoja ilmestyi hyvin vähän tai joinakin vuosina ei ollenkaan. Erään kerran vierailimme toisluokkalaisten kanssa Söderkullan ainoassa navetassa. Vain muutama oppilas oli ennen käynyt navetassa. He väittivät myös kiven kovaan, etteivät he juo koskaan lehmän maitoa vaan kaupan maitoa. Lehmästä ja maataloudesta kertovaa tietokirjaa ei löytynyt mistään. Niinpä päätin kirjoittaa Lehmäkirjan itse.

Usein tietokirjat ovat tylsiä ainakin niiden mielestä, jotka eivät ole aiheesta etukäteen kiinnostuneita. Oli siis keksittävä uudenlaisia keinoja, jotta saisi nuoren lukijan viipymään tiedon ääressä. Muistan, miten minut aikoinaan saatiin ottamaan inhoamaani kalaöljyä. Jokin tehdas oli keksinyt suklaalevyn, jonka raaka-aineeksi kalanmaksaöljy oli sekoitettu. Samalla tavalla elämykseen yhdistetty tieto menee helpommin perille. Lehmäkirjassa Mansikki itse kertoo elämästään, Heinäsen perhe hoitaa lehmiään, Virtasella käydään perusteellisia keskusteluja ruoasta yhteisellä aterialla ja Virvan luokka käy elintarviketehtaassa. Olen siis yhdistänyt faktan fiktioon tai jopa fantasiaan ja humoristiseen kuvitukseen. Eihän tieto kirjan muodon ja idean vuoksi mihinkään häviä. Paras tunnustus olikin, kun eräs arvostelija valitti, että jokin Lehmäkirjan kohta ei hänen mielestään kuitenkaan toiminut hänen perheessään iltasatuna. Taisi siinä kohden olla kyse lehmän ruoansulatuksesta ja sen neljästä mahalaukusta.

Sitten innostuin historiasta, sillä olin päättänyt kirjoittaa tietoromaanin Suomen vanhoista linnoista. Uppouduin Turun linnan vaiheisiin ja ennen kaikkea renessanssiaikaan niin, että muut tutkittavat unohtuivat kokonaan. Yhtäkkiä yllätin itseni vaeltamassa 1500-luvun Turun rapaisilla kaduilla ja kipuamassa Turun linnan vasta rakennettuja renessanssiportaita nuorten herrojen kamariin. Juhana-herttuan komeassa hovissa tapasin muurarimestarin perheen Britan ja Jaakon, jotka olivat herttuan hovin alhaisinta palvelusväkeä. He tahtoivat välttämättä kertoa minulle omasta elämästään. Niin syntyi tietoromaanini Herttuan hovissa. Jos sen luet, tiedät, miten esiäitisi tai -isäsi eli Turun kaupungissa. Ehkä ilman heitä ei olisi sinuakaan. Totta vai tarua? Asiat kirjassa ovat joka tapauksessa niin kuin historiantutkimus on todeksi osoittanut.

Olen käynyt kertomassa 1500-luvun elämästä eri-ikäisille ihmisille ja kouluissa viidensille ja kuudensille luokille. Jotkut ovat kyselleet, miten kirjan henkilöille myöhemmin käy. Voin paljastaa, että seuraavassa kirjassa (Vallan varjoissa) kerron siitä, mutta nyt tapahtumapaikkana on maaseutu Ylä-Satakunnassa.

Historiallisten kirjojen kirjoittajan työ on hyvin hidasta, koska tutkittavaa on paljon. Pitää olla tarpeeksi tietoa ennen kuin mielikuvitus lähtee lentoon, ja jokaisessa lauseessa pitää asioiden olla oikein. Työ on kuitenkin niin palkitsevaa, ettei edes kymmenen sentin paksuiset pitäjänhistoriat ole sammuttaneet kirjoittajan innostusta.

Yhteystiedot

Osoitteeni on Ankkurinköysi 14, 01150 Söderkulla

email: paula.moilanen( a t )kolumbus.fi

Lukunäyte

Teoksesta Herttuan hovissa Elämää 1500-luvun Turussa. Lasten Keskus 2007

Tuotanto

Lehmäkirja, Infomacs Oy 1993

Herttuan hovissa - Elämää 1500-luvun Turussa, Lasten Keskus 2007

Sarja: Oppikirjat

Hyvä suomi -sarja, WSOY 1986

Vernerin lukemistot 5. ja 6, WSOY 1990

Käsialaharjoituksia 3 ja 4, Opetushallitus 1992

Suomi -sarja, WSOY 1998

Ovi seikkailuun, Opetushallitus 2000

Matkalippu tarinoihin, Opetushallitus 2001

Sankareiden matkassa, Opetushallitus 2002

Karttakepin kuolema - Kokemuksia vuorovaikutteisista kasvatus- ja opetusmenetelmistä, Arator 2003

Löytöretkiä kieleen, Opetushallitus 2003