Kari Vaijärvi

Elämää virtuaalina ja paperilla - kirjailijan elämää Kari Vaijärven tapaan

Tiedättekö, mistä saa Plättä -palkinnon? No, tuon Kiljusista tutun koiramaisen jutun myöntävät nuoret lukijat itse eli sen voittaa kirja, joka on kolahtanut todella armottomimpiin tuomareihin. Kummitus kartanossa - Museoryöstö eli Kummitus kartanossa ja Plätan toisella kerralla voittanut seikkailu kuvaa mainiosti työskentelytapaani: idea siihen lähti lehtiuutisesta, missä kerrottiin Anjalankoskella tapahtuneesta taitavasta murrosta ja miten paikkakunnalla asustavat pojat saivat vihiä roistoista ja löysivät osan saaliista. Siinähän oli valmis juoni! Lihottelin sitä haastattelemalla tuttua poliisia, jonka tiedot antiikkiesineiden salakuljetuksesta olivat sekä kiinnostavia että hämmästyttäviä ja käymällä paikan päällä ja valokuvaamalla museokartanon tiloja ja esineistöä.
Itse ryöstö ei kuitenkaan ollut pääasia: tutun poliisin tiedoista selvisi, että antiikkiesineiden salakuljetus oli isoa bisnestä, jossa likaisen työn tekijät olivat vain jäävuoren huippu - niinpä Museoryöstössä ei kukaan varsinaisesti jäänyt kiinni, vaan loppu on avoin! Se onkin kismittänyt monia lukijoitani, jotka eivät voi käsittää miten kirjassa ei ole selvää loppua...

Mutta koska kirjantekeminen ei todellakaan Suomessa kannata kuin Kalle Päätalolle, Arto Paasilinnalle ja Laila Hietaniemelle, niin rahallisesti päätyönäni on ollut kirjasto - yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Sitä en valita, sillä juuri kirjastossa tapaa suomalaisen lukijan kaikilta puoliltaan, oppii hänen mieltymyksensä, oikkunsa ja naurunsa juuret.
Toisaalta kirjailijankuvaani on kautta aikojen kuulunut lukijoitten kanssa keskusteleminen: useimmissa kirjoissani on lopussa kirjailijan "viesti" lukijoilleen ja kehotus kirjoittaa omista havainnoistaan ja kiukuistaan kirjan lukemisessa - palautetta on tullut niin paljon, että vastaaminen on joskus viivästynyt puolikin vuotta. Mutta aina se on tullut, ja on ollut tosi miellyttävää joskin myös hullunkurista tavata pari-kolmikymppisiä lukijoitani, jotka muistavat vastauskirjeeni peruskoulun ajoilta! Paras palaute taisi olla 7-luokkalaiselta tytöltä, joka kirjoitti: "MOI! Sinä hyvä nuortenkirjailija! Olen aina odottanut tätä hetkeä, juuri tätä hetkeä, että voisin kirjoittaa kirjeen oikealle kirjailijalle! En ole kyllä lukenut yhtään sinun kirjaasi..."

Kummajaisia kirjailijoina

Eli olen siis lastenkirjailija, kummajainen, jollaisia useimmat suomalaiset lasten- ja nuortenkirjailijat ovat. Mutta me olemme myös olleet kammottavia murkkuikäisiä: minusta piti tulla ammattijalkapalloilija eikä kirjailija/ kirjastonhoitaja; minä en ollut kansakoulussa mikään suuri ainekirjoittaja, voi ei - ja tämä näyttää rauhoittavan monia oppilaita luokkakeskusteluissa! - vasta joskus viidennellä luokalla voitin raittiuskilpakirjoituksissa ensimmäisen palkinnon eli Yrjö Kokon upean kirjan Sudenhampainen kaulanauha. Silloin tapahtuikin kolme asiaa: päätin lähteä Lappiin, koska kirjassa kerrottiin siitä niin houkuttelevasti, ajattelin kirjoittaa joskus ja kolmanneksi mietin, miten kuristaisin opettajani mahdollisimman tuskallisesti. No, kaksi näistä asioista onnistui..
Opettajan kanssa tein sovinnon: hänkin pyysi anteeksi, kun oli vahingossa kirjoittanut palkintokirjan esilehdelle: Kari Voijärvelle. Se taas oli meikäläiselle nukkumatille kuulunut lempinimeni koulussa: Voi, voi Voijärvi, yritäpä seurata opetusta...

Internet- ja cd-rom-kurssien jälkeen en voi kuin huokaista: kirja pitää hyvin puolensa, kuitenkin. Voipi olla, että se hetkeksi jää uusien ismien varjoon, mutta sieltä se taas hiljalleen ponnistaa aurinkoon. Kaunokirjallisuuden välittämiä vaikutteita ei voita mikään, tiedon välittämisen saralla cd-romilla ja intemetillä on taas varmasti sanottavansa; pelien kohdallakin Sormusten herralla tai magiikka&mystiikkakirjoilla on ollut sekä uraauurtava että suosittu asemansa. Joku taisi sanoa, että kun on tuijottanut näyttöpäätettä tarpeekseen, on ilo ja helpotus rentoutua kylpyammeessa tai sängyssä kirjan kanssa. Eihän sekään toki elävää, lämmintä kumppania voita, mutta ei sitä tee virtuaalitodellisuuskaan... Ja edellisen voi ehkä helpommin houkutella sinne lainehtivaan veteen?

Tietokone vapauttaa paperista

Sen sijaan tietokone on kyllä mullistanut tapani kirjoittaa. Kannettava ja luotettava sylikköni (=kielitoimiston suosittelema sana!) seuraa minua mitä kummallisimpiin paikkoihin. Käsikirjoitukseni ovat kevyissä tikuissa. Mielentilan ja tilanteen mukaan käsittelen juuri sitä kohdetta, joka kiinnostaa! Tällä hetkellä kirjoitan kolmea eri juttua: Antiikkijengi-sarjan alkua eli lähden oikeastaan lopusta siihen miten kaikki lähti käyntiin, toisekseen kahden maailman välistä aikaseikkailua ja kolmanneksi punapartaisen vaarin seikkailuja maailman merillä.

Ja sitten... No, luulisin, että jokaisella kirjailijalla on pöytälaatikossa "se suuri romaani", jolla tullaan todella kuuluisaksi. Minä olen päässyt kaikkien virallisten ja pakollisten töitten sivulla tässä käsikirjoituksessa jo liuskalle kolmekymmentäkaksi. Työnimi on Kirjastomurha, tapahtumapaikkana pieni merenrantakunta, jonka kirjastonjohtaja löytää palautetun kirjan välistä paljastavan kirjeen. Itse salapoliisiromaani alkaa, kun pöhöttynyt miehen ruumis ajautuu rantaan ja paljastuu paikkakunnan silmäätekeväksi poliitikoksi... Ja tuo turvonnut ruumis kuuluu tietysti eräälle "hyvälle ystävälleni"... Harkitkaa siis tarkkaan, missä väleissä haluatte olla kirjailijan kanssa!

Onko sinulla oma helikopteri?

Eräs kirjailijantyön miellyttävimpiä puolia ovat koulukeikat eli käyn usein koulussa puhumassa kirjoista yleensä ja kirjoittamistyöstä erityisesti. On hauska ja vähän hämmentävä kokemus, kun alaluokilla naperot tuijottavat silmät pyöreinä ja supisevat: "Tuossa on se oikea kirjailija". Kirjat eivät siis tulekaan kirjatehtaasta suoraan kirjakauppaan, vaikka joskus voisi niin kuvitella lukiessaan kirjastossa sarjatehtailun romanttisia tuotoksia...
Luokassa sitten joutuu vastaamaan mitä oudoimpiin kysymyksiin rikkauksista oman helikopterin omistamiseen. Yksi vaikeimmista oli toisluokkalaisen naperon ytimekäs: "Kuinka kuuluisa sinä olet?" Olen tainnut olla yhden kerran elämässäni todella kuuluisa, eräässä nurmijärveläisessä päiväkodissa, missä kysyin lapsukaisilta, kuka on kirjoittanut Jeppe-kirjat Salaisuus, Outo mies ja Jeppe keksii jännärin. En ollut muistanut esitellä itseäni, ja hämmästykseni ja mielihyväni olivat melkoiset, kun eräs pikkutyttö hengästyneenä ja tohkeissaan huohotti: "Jeppe-kirjat ovat hirrlveän hyviä... Ne on kirjoittanut Mauno Ahtisaari..."
Kirjailijat toki ovat hyvin erilaisia. Jotkut sopivat matkasaarnaajiksi, jotkut vetäytyvät kammioonsa, eivätkä edes vastaa kirjeisiin, jotkut kammoksuvat nuoria. Teksti puhukoon puolestaan! Minulle henkilökohtaisesti on todella kiinnostavaa sekä puhua kirjan lukemisen puolesta että kuulla erilaisia lukijakohtaloita. Eräs neljäsluokkalainen kaveri sanoi: "Kuvat on hirveän hyvin piirretty - ja sinäkin olet vähän sen Vihin näköinen..." Kotona katsoin peiliin ja aloitin Montignacin laihdutuskuurin. Jukka Vihi painanee nimittäin lähemmäs sata kiloa - ainakin hänellä on erinomaisen pulleva vatsakumpu. Nyt kun olen kymmenen kiloa hoikempi ja mahdun taas loistavasti tennisshortseihin, uskallan ehkä mennä taas koulukeikoille. Tukkakaan ei ole enää takaa letillä...
lloiset lukuhetket onnistuvat kuitenkin kropalla kuin kropalla, kunhan pää vain on valmis vastaanottamaan impulsseja. Siellä päässä on nimittäin sellainen vastaanotin, jonka rinnalla kalpenevat kaikenlaiset virtuaalitodellisuudet! Siis nettaa itsesi tosi sivuille ja juusaa rankat bitit elämän eliksiiriksi!

Tunnustuksia
1974 valtion kirjallisuuspalkinto
1976 Jalmari Finnen palkinto
1978 Arvid Lydecken –palkinto
1992 Lastenkulttuurin valtionpalkinto
2006 Vuoden selväsanainen –palkinto
2010 Tietokirjallisuuden edistämispalkinto. Suomen tietokirjailijat
2010 Pääskynen-palkinto. Suomen nuorisokirjailijat

Lähteitä

Loivamaa, Ismo: Vaijärvi, Kari. Teoksessa: Kotimaisia lasten- ja uortenkirjailijoita. Toim. IsmoLoivamaa.-Kirjastopalvelu1995,ss.258-261.

Vaijärvi, Kari: Kummituskirja. Teoksessa: Rivien välistä. Toim. Ismo Loivamaa et al. - Cultura1990,ss.181-189.

Väijärvi, Kari: Aikamatkat ja rajamaat – retkiä lastenkulttuuriin. Cultura 2008.

Tyyris Tyllerö lastenkulttuurijulkaisun pääkirjoitukset ym. 1978-2009.

Luovuuden lähteillä. Lasten ja nuortenkirjailijat kertovat. BTJ 2010

Yhteystiedot

Kari Vaijärvi
Puhurinpolku 1 D 18
02120 Espoo
e-mail: vaide( a t )netti.fi
www-sivuja: www.sanojenaika.fi www.espoo.fi/kirjailijat.fi/

Lukunäyte

Teoksesta Hopeasoturi, Kustannus-Mäkelä 1992

Tuotanto

Hopeasoturi, Kustannus-Mäkelä 1992

Kummitus kartanossa, Cultura 1994

Ilmapallorosvot, Cultura 1995

Jukka Vihi ja kultainen pääkallo, Kustannus-Mäkelä 1995

Antiikkijengi ja vanhan rouvan kätkö, WS 1995

Jukka Vihi ja kadonnut trumpetti, Kustannus-Mäkelä 1996

Antiikkijengi ja sissipäällikön aarre, WS 1996

Meidän luokka kirjastossa, Kehitysvammaliitto 1997

Jukka Vihi ja kiinalainen arvoitus, Kustannus-Mäkelä 1997

Jukka Vihi ja ulapan aarre, Kustannus-Mäkelä 1998

Vinkeä väkkyrä, Kustannus-Mäkelä 1999

Metkat matkat, Kustannus-Mäkelä 2000

Kamala Salama, Kustannus-Mäkelä 2001

Outo onkalo, Kustannus-Mäkelä 2002

Jukka Vihi ja koiran arvoitus, Kustannus-Mäkelä 2003

Taistelu tauluista, Kustannus-Mäkelä 2004

Kolmikko eurojahdissa, Kustannus-Mäkelä 2005

Kolmikko luolajahdissa, Kustannus-Mäkelä 2006

Kolmikko kultajahdissa, Kustannus-Mäkelä 2007

Jukka Vihi ja sirkusryöstö, Kustannus-Mäkelä 2008

Aikamatkat ja rajamaat, Cultura 2008

Kolmikko tornijahdissa, Kustannus-Mäkelä 2009

Taistelu merellä, Cultura Oy 2010

Kivisen kehän arvoitus, Kustannus-Mäkelä 2010

Käärmekiven arvoitus, Kustannus-Mäkelä 2011

Sarja: Näytelmät

Mä en tarkottanu, Cultura 1998

Kylmät kylkiluut, Cultura 1998

Kadonnut anakonda ja muita lastennäytelmiä, Cultura 2004